Renholmenilla vahva vuosi 2017/18

2018-06-20

Sahatavaran käsittelylaitteita valmistavalle Renholmenille toimintavuosi 2017/18 oli todella hyvä, sillä sen aikana Byskessä sijaitsevan yrityksen liikevaihto ylsi miltei ennätyslukemiin.

– Liikevaihto kasvoi 128 miljoonaan, mikä on lähellä kaikkien aikojen huippua. Jäimme vain hieman jälkeen vuoden 2011 ennätyksestä, joka oli 130 miljoonaa. Liikevoitosta meillä ei vielä ole lopullisia lukuja, mutta voimme jo todeta tuloksen olevan vahva, sanoo Renholmenin uusi toimitusjohtaja Per Jonsson.

Markkinoilla saavuttamamme menestys on saanut Renholmenin henkilöstönkin tämän vuoden aikana kasvamaan usealla uudella työntekijällä niin päätoimipaikassamme Byskessä kuin Keski-Norlannissa ja Etelä-Ruotsissakin. 

– Olemme jatkaneet kehitystyötämme kysynnän mukaan ja täydentäneet tarjontaamme useilla uusilla tuotteilla, kuten Stick Inspectorilla, Auto Packerilla, ElectroSinus-trimmerillä ja Electro Positionerilla. Tiedämme, että alalla meihin luotetaan vankasti ja meiltä odotetaan lisää ratkaisuja, jotka todella tehostavat sahojen toimintaa. Absoluuttisesti suurin osa liikevaihdostamme tulee Ruotsin markkinoilta. Täällä meillä on ollut epätavallisen paljon hankkeita, mistä olemmekin todella iloisia. Vuoden aikana olemme myös avanneet projektitoimiston Suomessa, jonne olemme nyt lujasti asettuneet ja jossa olemme jo saavuttaneet johtavan aseman, sanoo Per Jonsson.

Alkaneeseen toimintavuoteensa Renholmen lähtee kunnianhimoisin tavoittein.

– Meillä on vahva brändi, joka tunnetaan korkeasta laadusta ja käyttövarmuudesta. Siitä pidämme huolen jatkossakin. Korkeapaine näyttää jatkuvan, joten tarvitsemme vahvistuaksemme lisää ammattitaitoisia työntekijöitä. Laajentuminen Suomessa jatkuu, ja lisäksi olemme aloittaneet panostuksen Venäjään, jossa olemme avanneet myyntikonttorin. Venäjän valtio sijoittaa miljardeja metsä- ja sahateollisuuden modernisointiin, joten maasta on tulossa tärkeä toiminta-alue Renholmenille, sanoo Per Jonsson.